Kotimme on tehty |
|
Dagmaaria on Taru Anttilan sydämen tuotos
Taru Anttilan perustaman hoitokodin kulmakivinä ovat turvallisuus, arvostus ja aika. Tavoitteena on, että ikäihminen voi asua kodissamme elämänsä loppuun saakka viettäen hyvää arkielämää.
Dagmaaria on panostanut kokonaisvaltaiseeen osaamiseen ja erilaisiin menetelmiin, jolloin inhimillinen ja lämminhenkinen elämä on mahdollista loppuun saakka. Taustalla on halu pitää asukkaista hyvää huolta heidän loppuelämänsä ajan.
Dagmaariassa jokaisella työntekijällä on aikaa myös välittämiseen ja ihmisen kohtaamiseen. Hoitajamme astuvat ulos perinteisestä roolistaan ja keskittyvät myös yhdessäelämiseen.
Dagmaariassa kuunnellaan ihmistä ja selvitetään, mitä hän haluaa, milloin ja miten. Kun ikäihminen muuttaa palvelukotiin, hän luopuu itsemäärämisoikeudestaan. Siksi on tärkeää huomioida asukas yksilönä arkitilanteissa mahdollisuuksien mukaan.
Dagmaariassa sydän on kotona.